2010/08/29

Tunnelmia

matkan varrelta:











Ystäviä kahdesta kodista ja kolmas viiden vuoden takaa, kävelylenkki minulle uuteen kaupunginosaan, puisto, jonka suuruutta en ollut tajunnut, kasveja, joita suunnittelin omalle pihalle, puita, joissa en tiennyt olevan marjoja, hyvää ruokaa hyvässä seurassa, automatka ulkomaille, pannukakkuja torin rannassa, kesän vaihtuminen syksyyn ja paljon muuta.

2010/08/24

Harmaan päivän

 ..värittää







Paras ystävä.

2010/08/12

Arvoitus

Mikä kaupunki on kuvissa?

Tämä on osalle lukijoista todella helppo kuva-arvoitus, mutta laitanpa tämän nyt tänne kuitenkin, koska haluan fiilistellä tulevaa reissua.
Lähdetään nimittäin Pikkujätkän kanssa hiukan lomailemaan. Ja blogi hiljenee samalla ainakin reiluksi viikoksi.
  

Tässä puistossa tuli kuljettua kävelyillä siskoni kanssa noin reilu viisi vuotta sitten, kun asuin tässä kaupungissa. Puisto sijaitsee mukavasti keskustan lähistöllä.


Tässä saaressa kuljin koulussa kolme vuotta. Myös tämä saari sijaitsee mukavasti keskustan tuntumassa.


Tätä siltaa pitkin kuljin samaiseen saareen kolme vuotta. Voin sanoa, että talvella tuolla sillalla on KYLMÄ tai ainakin sellainen muistikuva on jäänyt. Tässä kuvassa on myös kaupungin teatteri ja pääkirjasto.

Taidan hiukan fiilistellä myös tulevia vuodenaikoja. Luulen kuitenkin, että kaupungissa ei ole vielä talvi eikä syksykään, vaikka minä kuinka toivoisin, että olisi jo.

Arvaatteko kuvista mikä kaupunki on kyseessä?

Jos ette, niin ehkä tämä seuraava kuva avaa arvoituksen. Siinä on kaupungin kuuluisin ja suurin poliisi.


Joko arvasit?

Kaikki kuvat täältä.

2010/08/09

Pientä ja suolaista

Kyselin tuossa viime viikolla siskoltani vinkkejä tai toiveita siitä, että mitä seuraavaksi leipoisin tai kokkailisin tänne blogiin. Sellainen toive tuli, että tee suolaisia muffinsseja. Ja nyt se toive toteutetaan.
Minähän Rakastan muffinsseja kuten kaikki jo varmaan tietää, niin olikin aika outoa, etten ollut laajentanut rakkauttani myös suolaisiin. No, se tilanne korjattiin nyt viikonloppuna, kun leivoin näitä herkkuja kolmeen kertaan, aina hiukan soveltaen reseptiä.
Kolmas kerta toden sanoi ja silloin tulikin parhaimmat. Tässä siis:


Välimeren muffinssit ala Emmi 12 kpl

1 prk (200g) kermaviiliä
2 kananmunaa
0,5 dl pestoa (itse suosin Pirkan vihreää pestoa tai voit toki tehdä peston myös itse)

1 dl juustoraastetta
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutiona
1 dl tuoretta basilikaa silputtuna
0,5 dl kurpitsansiemeniä

2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
2 tl leivinjauhetta

Lisäksi:
juustoraastetta tai kurpitsansiemeniä

Laita uuni lämpenemään 200c. Laita muffinssipellin koloihin paperivuoat, yhteensä 12 kpl.
Sekoita kulhossa kermaviili, munat ja pesto. Lisää juustoraaste, tomaatit, basilika ja siemenet, sekoita.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita kaikki nopeasti sekaisin.
Jaa taikina 12 vuokaan ja ripottele päälle joko juustoraastetta tai kurpitsansiemeniä.
Paista 200c n. 18-20 min, kunnes muffinssit ovat kauniin värisiä. Malta mielesi ja anna muffinssien jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.



Ja nyt seuraa minun mielestä se hauskin osuus:
- Kaikki täyteaineet (juusto, tomaatti, basilika, siemenet) voit korvata haluamillasi.
Eli juustoraasteen vaikka fetajuustomuruilla tai homejuustolla. Aurinkokuivatut tomaatit ja siemenet kinkkukuutioilla ja katkaravuilla. Mausteeksi hiukan tilliä tms.
- Jos et välitä pestosta, korvaa se n.50 g sulatettua margariinia.
- Jos et laita taikinaa pestoa tai muuta kovin suolaista/mausteista, mausta taikinaa 0,5 tl suolaa ja rouhaisulla pippuria.

- Eli kertaukseksi vielä: kermaviili, munat, jauhot, leseet ja leivinjauhe ja jonkinlainen rasva on ohjeessa pysyvää, kaikkea muuta voit muokata mielesi mukaan!
- Tämä perusohje on niin mainio, että tätä tulee varmasti käytettyä usein ja aion kokeilla sitä seuraavaksi myös makeisiin leivonnaisiin.

Itse leivoin siis kolmenlaisia muffia. Ekaan satsiin laitoin margariinia, juustoa, kinkkua, oliiveja ja pippuria ja toiseen: margariinia, tomaattia, oliivia, basilikaa ja pippuria. Maistuvia olivat kyllä myös nämä, vaikka ihastuinkin eniten peston makuisiin.

2010/08/04

Inkiväärirakkautta

Inkivääri on mauste minun mieleen. En kuitenkaan oikein osaa sitä käyttää ruoissa, joten kun törmäsin tähän keitto-ohjeeseen erään ruokakaupan kanta-asiakaslehdessä, minun oli pakko ottaa ohje heti talteen. Ohjetta olen sen verran muokannut, että pienensin hiukan kasvisten määriä, koska määrät tuntuivat varsin suurille. Mutta ei hätää, tälläkin ohjeella keittoa tulee iso kattilallinen ja sitä riittää useammalle päivälle. Tämäkin keitto muuten vain paranee uudelleen lämmittäessä.




Inkiväärinen Bataattisosekeitto
 iso kattilallinen

1 (600g) bataatti
2 sipulia
1 (400g) kukkakaali
n. 50 g inkivääriä
2 kasvisliemikuutiota
vettä
2 dl ruokakermaa
2 rkl tuoreita timjamin lehtiä
mustapippuria

Kuori ja paloittele bataatti, sipulit ja inkivääri. Paloittele myös kukkakaali ja laita kaikki kattilaan.
Murenna kasvisliemikuutiot päälle ja peitä kaikki vedellä.
Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä.
Lisää timjami ja kerma. Soseuta keitto.
Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Tarjoa keitto tuoreiden sämpylöiden tai näkkileivän kanssa.


Keiton kanssa tarjottavat sämpylät leivoin yhdellä perusohjeellani. Yleensä tykkään oikein rouheisista sämpylöistä, mutta nyt mieleni teki pehmeämpiä makuja. Näiden sämpylöiden salaisuus on maito, maitorahka, kauraleseet ja kompakti koko. Leivon sämpylät aina kuivahiivalla, koska sitä minulla on aina kaapissa, mutta luulen, että sämpylät onnistuvat yhtälailla tuoreella hiivalla. Tämän kokoisesta taikinasta sämpylöitä riittää pakasteeseen asti.

Emmin minisämpylät n. 25 isoa tai 50 pientä sämpylää

50 g voita
6 dl maitoa
1 prk (250g) maitorahkaa
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
2 dl kauraleseitä
n. 12 dl vehnäjauhoja

Lisäksi n. 1,5 dl vehnäjauhoja leipomiseen

Sulata kattilassa voi ja lisää maito. Kuumenna seos kuumaksi n. 45 c asteiseksi.
Sekoita kulhossa kuivahiiva, suola, kauraleseet, ripaus sokeria ja n. puolet vehnäjauhoista.
Lisää kulhoon rasvamaitoseos ja sekoita. Lisää myös maitorahka ja loput jauhoista.
Vaivaa taikina käsin kimmoisaksi ja anna sen kohota leivinliinan alla n. puoli tuntia.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikina uudelleen ja leivo siitä sitten pieniä sämpylöitä.
Laita uuni lämpenemään 250c.
Kohota sämpylät leivinpaperilla vuoratulla pellillä leivinliinan alla.
Voitele sämpylät maidolla ja paista niitä n. 5-10 min 250c kunnes sämpylät ovat kauniin värisiä.
Jäähdytä leivinliinan alla.

Huom! Jos leivot sämpylät tuorehiivasta, lämmitä maito silloin vain kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva nesteen joukkoon ennen kuivia aineita. Leivo muuten samoin kuin ohjeessa.


Hei muuten, olisiko vinkkejä mihin kaikkeen inkivääriä voisi laittaa?

2010/08/01

Kesän ensimmäinen kakku

Koska syksy lähestyy kovaa kyytiä, tuli minulle kiire tehdä kesän ensimmäinen kakku (tai ehkä tämä on enemmän torttu kuin kakku, mutta joka tapauksessa). Mielestäni kesään kuuluu mansikkakakut ja kaikki marjaisat viritelmät. Joten torilla käydessäni ostin marjoja myös kakkua varten.

Ohjeen nappasin jälleen uudesta kirjastani: Makeaa ja suolaista puutarhasta. Tokihan minä tuttuun tapaan ohjetta muokkailin, mutta pääkohdat ovat ennallaan. Tässä kakussa on se hyvä puoli, että pohjan voi tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Eli jätetään ne kauppojen valmispohjat sinne kaupan hyllylle (vaikka kyllähän nekin ajaa asiansa joskus) ja tehdään pohja itse, koska tämä pohja on nopea ja helppo tehdä ja maistuu hyvälle.


Kesäkakku

Pohja
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g huoneenlämpöistä margariinia
1 appelsiinin raastettu kuori
1 keskikokoisen appelsiinin mehu

Täyte
2,5 dl kasvirasvavalmistetta esim. Flora vispi
1 prk (200 g) ranskankermaa
n. 2 rkl sitruunamehua tai sitruslikööriä (esim. Cointreau)
1/2 dl sokeria

Päälle
vajaa 1/2 l mustikoita
vajaa litra mansikoita
vaahterasiirappia

Laita uuni lämpenemään 200c.
Mittaa kaikki pohjan aineet kulhoon ja sekoita taikinaksi käsin. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunissa noin 5-10 minuuttia eli kunnes pohja on kypsä ja kauniin värinen.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.
Vatkaa vispi vaahdoksi ja lisää joukkoon ranskankerma ja jatka vatkaamista vielä hetki. Mausta seos sitruunamehulla tai liköörillä ja sokerilla ja levitä se torttupohjalle. Viimeistele kakku mustikoilla, mansikoilla ja valuta päälle lopuksi hiukan vaahterasiirappia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...