2010/08/09

Pientä ja suolaista

Kyselin tuossa viime viikolla siskoltani vinkkejä tai toiveita siitä, että mitä seuraavaksi leipoisin tai kokkailisin tänne blogiin. Sellainen toive tuli, että tee suolaisia muffinsseja. Ja nyt se toive toteutetaan.
Minähän Rakastan muffinsseja kuten kaikki jo varmaan tietää, niin olikin aika outoa, etten ollut laajentanut rakkauttani myös suolaisiin. No, se tilanne korjattiin nyt viikonloppuna, kun leivoin näitä herkkuja kolmeen kertaan, aina hiukan soveltaen reseptiä.
Kolmas kerta toden sanoi ja silloin tulikin parhaimmat. Tässä siis:


Välimeren muffinssit ala Emmi 12 kpl

1 prk (200g) kermaviiliä
2 kananmunaa
0,5 dl pestoa (itse suosin Pirkan vihreää pestoa tai voit toki tehdä peston myös itse)

1 dl juustoraastetta
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutiona
1 dl tuoretta basilikaa silputtuna
0,5 dl kurpitsansiemeniä

2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kauraleseitä
2 tl leivinjauhetta

Lisäksi:
juustoraastetta tai kurpitsansiemeniä

Laita uuni lämpenemään 200c. Laita muffinssipellin koloihin paperivuoat, yhteensä 12 kpl.
Sekoita kulhossa kermaviili, munat ja pesto. Lisää juustoraaste, tomaatit, basilika ja siemenet, sekoita.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita kaikki nopeasti sekaisin.
Jaa taikina 12 vuokaan ja ripottele päälle joko juustoraastetta tai kurpitsansiemeniä.
Paista 200c n. 18-20 min, kunnes muffinssit ovat kauniin värisiä. Malta mielesi ja anna muffinssien jäähtyä hiukan ennen tarjoilua.



Ja nyt seuraa minun mielestä se hauskin osuus:
- Kaikki täyteaineet (juusto, tomaatti, basilika, siemenet) voit korvata haluamillasi.
Eli juustoraasteen vaikka fetajuustomuruilla tai homejuustolla. Aurinkokuivatut tomaatit ja siemenet kinkkukuutioilla ja katkaravuilla. Mausteeksi hiukan tilliä tms.
- Jos et välitä pestosta, korvaa se n.50 g sulatettua margariinia.
- Jos et laita taikinaa pestoa tai muuta kovin suolaista/mausteista, mausta taikinaa 0,5 tl suolaa ja rouhaisulla pippuria.

- Eli kertaukseksi vielä: kermaviili, munat, jauhot, leseet ja leivinjauhe ja jonkinlainen rasva on ohjeessa pysyvää, kaikkea muuta voit muokata mielesi mukaan!
- Tämä perusohje on niin mainio, että tätä tulee varmasti käytettyä usein ja aion kokeilla sitä seuraavaksi myös makeisiin leivonnaisiin.

Itse leivoin siis kolmenlaisia muffia. Ekaan satsiin laitoin margariinia, juustoa, kinkkua, oliiveja ja pippuria ja toiseen: margariinia, tomaattia, oliivia, basilikaa ja pippuria. Maistuvia olivat kyllä myös nämä, vaikka ihastuinkin eniten peston makuisiin.

5 kommenttia:

hanne-elina kirjoitti...

Oi oi oi! Kylläpäs ne näyttävät ja kuulostavatkin herkullisilta. Pitäisköhän heti huomenissa leipasta satsi... ;D

Pomsikas kirjoitti...

Enpä ole ennen kuullut suolaisista muffinsseista, mutta en olekaan erityisen valveutunut ruoka-asioissa. Aika kiinnostavaa. Näiden pitää varmaan olla sellasia vähän kosteita ja kuohkeita?

emmi kirjoitti...

joo onhan näitä tällaisiakin :) ne on vähän niinku sämpylän ja suolaisen piirakan risteytys. kuohkea ja kostea on aika hyvä määritelmä. ja parhaimmillaan ovat samana päivänä syötynä niin kuin normi muffatkin.

Ansku kirjoitti...

Hei kiitos!!

Suunnitteilla on juhlat, tai no oikeastaan aika epävirallinen illanvietto, ja oon miettinyt mitä suolapalaa voisi tarjota. Taidan kokeilla tällaisia! :)

emmi kirjoitti...

Ansku, kerroppa sitten, että menikö kaupaksi ja mitä täytteitä laitoit. kantsii antaa muffien jäähtyä ennen syömistä, paperi tuppas jäämään hiukan kiinni, jos yriti syödä suoraan uunista :P

Ois kiva kuulla muutenkin täällä aina, jos joku tekee näiden ohjeiden mukaan leipomuksia tai muita. Tiiän, että muutamia asioita on kokeiltu ja hyväksi koettu :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...