2011/01/30

Mustaa, valkoista ja ehkä ripaus harmaata tai ruskeaa

Pitkästä aikaa hiukan talojuttuja.

Otsikossa kiteytyy meidän talon väripaletti pintamateriaalien suhteen. Aika tylsältä kuulostaa nopeasti ajateltuna, mutta luulen, että ei siitä tylsä tule laisinkaan. Tai vaikka tylsä tulisikin, niin ainakin itselle mieleinen.


Tammikuun Avotakassa oli keittiö, joka oli lähes saman tyylinen meille tulevan keittiön kanssa. Avotakan keittiössä taustaseinä oli maalattu ihanan mutaisella sävyllä. Hyvältä näyttää eikä ollenkaan tylsältä.
Kyselinkin tarjouksia välitilan lasista, että josko meillekkin tulisi taustaseinästä ruskea, mutta lasi ei meidän budjettiin mahdu, joten siitä ajatuksesta on luovuttava. Mudan sävystä en siltikään luovu vaan sitä meille on tulossa muutamaan seinään lämmittämään mustavalkoista värimaailmaa.


Sen oikean mudan sävyn löytäminen olikin sitten hiukan helpompaa kuin kuvittelin. Astelin maalikauppaan, valitsin näyteseinältä muutaman näytteen ja mukaani nappasin myös näytelehtisen. Sieltä se sävy löytyi. Nimeltään Shantung , joka muuten näyttää tuolla Tikkurilan sivuilla ihan eriltä kuin livenä. Alla kuvassa hiukan lähempänä todellisuutta. Sävy ei ole yhtä tumma ja ruskea kuin Avotakan keittiössä, mutta uskon, että silti tarpeeksi tumma lämmittämään tunnelmaa joissakin huoneissa.


Maalisävyjen lisäksi täällä on pohdittu kosteiden tilojen laatoitusta. Niissäkin tiloissa päädyin valkoiseen ja vaalean harmaaseen. Ainoastaan pikkuvessan värityksessä uskalsin "irrotella" ja siitä tulee mustavalkoinen.

Vaikka makuni on suht' helppo ja rajoittunut, niin yllättävän vaikeaa on valita valkoista laattaa. Aika paljon on tullut vastaan sellaisia asioita, joita ei ole vain ennen tullut miettineeksi. Valkoisten laattojen kokoja ja muotoja on paljon, samoin kuin kuoseja. Ja sitten kun on valinnut laatan, pitää vielä miettiä ladonta. Alla olevassa kuvassa tiilimäinen ladonta on tehty hiukan erilailla. Siinä minua viehättää se, että se ei ole heti ihan selkeä.


Mutta vaikka tuosta ladonnasta tykkäänkin, voi se silti olla minulle liian raju ja päädyn johonkin neutraalimpaan.

Omakotitalon pintamateriaalien valinta on ollut aikamoinen urakka kaiken muun lisäksi. Olenkin yrittänyt säilyttää valintojeni ohjenuorana kaksi ajatusta:
- Valitsen vain sellaista, josta oikeasti tykkään muiden mielipiteistä huolimatta.
- Minun tulisi tykätä valinnastani vielä vuosienkin päästä.

Luulen, että näillä ajatuksilla valinnat onnistuvat.

2011/01/28

Langasta huiviksi

Marraskuussa kerroin kuinka minua oli puraissut jokin kumma lanka- ja neulomiskärpänen. Marraskuussa ostin ensimmäisen Zauberballin, joka ei jäänyt viimeiseksi. Monta Zauberball -kerää olen jo ehtinyt neulomaan uuteen muotoonsa, mutta se ensimmäinen ja ihanin sai odottaa hetkisen. Kyseessä oli siis 2- säikeinen Crazy Zauberball, jossa väreinä risteilivät eri sävyiset ruskeat ja vihreät. Mielestäni kerä ja sen sävyt olivat todella kauniit, mutta minulle myös erikoiset. Enhän minä murretuista väreistä tykkää, enkä ainakaan ruskeasta. Tai siis tuo oli ennen sitä ihaninta kerää.

Nyt kerä on löytänyt muotonsa. Siitä tuli huivi. Mutta ei mikä tahansa huivi, vaan ihanan kevyt ja herkkä huivi.


Aluksi, kun aloin neuloa huivia, painin sen ajatuksen kanssa, että tämän langan kuuluisi muotoutua joksikin ronskimmaksi ja maanläheisemmäksi. Joksikin kolmiulotteisemmaksi. Lopulta annoin ajatuksen olla ja jatkoin neulomista. Nyt olen tyytyväinen, että jatkoin, koska tykkään siitä, että lanka on maanläheistä, mutta neulemalli ei. Siinä on jokin kontrasti ja se miellyttää minua. Huivi on Veronik Averyn suunnittelema ja ohje löytyy Ravelrysta. Hiukan ohjetta muokkasin itselleni sopivaksi.


Ohjeessa neuvottiin pingottamaan valmis kostutettu huivi muotoonsa. Mitenköhän muut pitsien neulojat tekee tämän pingotuksen? Minulla ei ole muuta paikkaa pingottaa kuin silityslauta, johon pingotin huivin kolmessa eri osassa, koska se ei siihen kerralla mahtunut. Tämähän oli aika hidasta, varsinkin, kun olin malttamaton saamaan huivin äkkiä valmiiksi. Oisko joitain vinkkejä nopeuttaa tätä viimeistelyvaihetta vai täytyykö minun vain malttaa mieleni jatkossakin?


Nyt kun huivi on valmis, minun tulisi myös opetella käyttämään sitä. Ja se taitaakin olla mahdoton juttu tällaiselle, jonka vaatekaapista löytyy lähes pelkkää mustaa.

2011/01/27

Kuulumisia

Viikko vierähti nopeaa.
Viime torstaisen kuonon paisuttelun jälkeen Pikkujäbän maha meni sekaisin. Ja siinä se viikonloppu sitten meni sairastaessa ja pukluja siivotessa.
Pienimies lempipaikassaan sängyn alla.

Maanantaina jätkä oli jo parempana ja tiistaina elämänsä voimissa, kun pyydysti aamulenkillä jonkin päästäisen näköisen otuksen. Minähän tietysti pakotin jäbän luopumaan saaliistaan, kun onhan meillä ruokaa kotonakin.


Tässä kuvassa ihastellaan saalista (se on tuo pieni tumma läikkä hangessa, johon pikkujäljet johtaa) turvallisen etäisyyden päästä. Kun käveltiin kauemmas, lähti saalis vipeltämään turvaan ja näytti olevan ihan kunnossa kohtaamisesta huolimatta. Vaikka kuvasta ei saa selvää, oli se otus aika veikiän näköinen pötykkä.

Viimeiseen viikkoon ja muutamaan edelliseenkin mahtui muutakin saalistusta. Tai no metsästystä.
Olen viime aikoina etsinyt oman alan töitä ja lähetellyt yhteensä vajaa parikymmentä hakemusta, soitellut eri paikkoihin ja juossut haastatteluissa. Onni osui kohdalleni eilen, kun kuulin, että sain erään sijaisuuden. Työ ei ehkä vastaa täysin koulutustani, mutta saan olla tekstiilien kanssa tekemisissä. Maanantaina sitten aloittelen uudessa työssä. Aika jännittävää.
Kuinka sitä osaakaan olla pitkästä aikaa työelämässä?

2011/01/21

Entä jos

Eilen iltapäivällä olin kotoa pois noin puolitoista tuntia ja kun palasin takaisin, oli Pikkujätkän kuono ihan pallo. Ja toinen korva roikkui jotenkin kummasti sivulla. Minähän menin tietenkin hiukan paniikkiin ja olin todella huolissani.


Soitto eläinlääkäriin käski syöttämään koiralle kyytablettia ensiavuksi, koska kyseessä oli varmaankin allerginen reaktio johonkin. Kyytabletin annon jälkeen pitäisi tarkkailla, että koiran hengityselimet eivät mene tukkoon. Myös turpoamisen leviämistä muualle kroppaan pitäisi tarkkailla. Jos leviämistä ja turpoamista jatkuisi, pitäisi lähteä välittömästi päivystykseen.
Kyytabletteja minulla ei ollut kaapissa, joten piti lähteä äkkiä hakemaan niitä apteekista. Onneksi lähiapteekki oli vielä auki.

Normaalisti kuono on suora ja korvat kauniisti pystyssä.
Kuono ihan pallo. Ja toinen korva sojotti sivulle.

Ilta meni Pikkujätkää tarkkaillessa.
Puolikkaan kyytabletin (soitin uudelleen eläinlääkäriin ja tarkistin annostuksen) annon jälkeen turvotus alkoi laskea. Illalla en meinannut saada unta, kun ajattelin taas 'entä jos'- ajatuksia ja tarkkailin, että Pikkujätkä hengittää. Yöllä ja aamulla Pikkujätkä oksensi muutaman kerran. Aamulla turvotus oli lähes kokonaan poissa. Ruokaakin on maisteltu vähän ja postinjakajalle äristy entiseen malliin.
Nyt kaikki on siis hyvin tai toivotaan niin ja tarkkaillaan edelleen.

Eläinlääkäri sanoi, että kotoa pitäisi etsiä mahdollisen allergiareaktion syytä, ettei tällaista tulisi uudestaan. En kuitenkaan löytänyt mitään merkkejä siitä, että jätkä olisi syönyt jotakin sopimatonta tai tehnyt muutakaan erikoista. Meidän päivä ei ollut poikennut mitenkään edellisistä. Selitystä ei löytynyt.

2011/01/19

Rannekkeita

Neulomishuuma on hiukan laantunut joulun alusviikoista, mutta kyllä täällä silti vielä neulotaan lähes joka päivä. Ja lankoja ostetaan entiseen tahtiin. Eilen kävin shoppailemassa Lankaideassa ja Lankamaailmassa. Suosittelen kyllä molempia. Lankaideassa on peruslankojen lisäksi enemmän erikoisempia lankoja (ja nettikauppa), Lankamaailmassa taas enemmän perusmeininkiä. Mutta ostoksistani ei ole tällä kertaa kuvia, vaan sitten vasta, kun niistä on jotain syntynyt. Ajatuksia ja suunnitelmia niiden varalle on jo.

Olen minä jotain valmiiksikin saanut jouluneulomisten jälkeen. Muutamia suht' nopeita töitä eli rannekkeita.


Ryijylangoista raitaa aina oikein neuloen. Nämä itseasiassa valmistuivat jo päättelyä ja viimeistelyä vaille viime syksynä, kun neulomishuuma oli aluillaan. Rannekkeista tuli aika napakat langasta johtuen, mutta uskon, että käytössä ne pehmenevät kyllä. Tykkään tuosta, että reunat rullautuvat. Se onkin näiden juttu raidan lisäksi. Nämä menivät ystävälle synttärilahjaksi.


Mustaa sukkalankaa. Ja tuttua pitsikuviota. Pitsikuvio ei erotu mustasta langasta kovinkaan hyvin muuta kuin läheltä. Nämäkin menivät ystävälle, vaikka alunperin nämä piti neuloa itselle. Täällä muuten samaa mallikertaa käytetty huiviin.


Vihreää alpakkaa ystävälle. Mallineule on itse kehitelty, aika simppeli siitä lopulta tuli. Näiden neulomiseen sain kulumaan aika paljon aikaa, kun purkasin ja testasin mallineuletta. Yläkuvassa oikealla on kuvioaiheiden keskellä pylpyröitä eli kaikenlaista tuli testattua. Päädyin kuitenkin lopulta pylpyrättömään malliin.



Ja vielä pinkkiä pitsiä alpakasta siskolleni. Aika söpöt tuli.
Näitä neuloessani 2mm bambupuikoilla sain kuin sainkin yhden puikon poikki. Muuten bambupuikot ovat hyvin kestäneet käytössä ja mielellään en enää muunlaisia käytäkkään.

Tällä hetkellä puikoilla on tuloillaan kaksi huivia ja yhdet rannekkeet. Minusta on mukavaa neuloa montaa limittäin. Jos joku meinaa kyllästyttää, niin aina on toinen työ kesken, jota voi jatkaa. Näistäkään neulomuksista ei ole tulossa yksiäkään itselle. Mikähän siinä on, että on vain mukavampaa neuloa toisille?

2011/01/16

Muistista

Muistan monta lapsuuden asiaa, tapahtumaa ja jopa lausetta kuin ne olisivat tapahtuneet hetki sitten. Miksi en kuitenkaan pysty muistamaan mihin olen käyttänyt koko sunnuntai-päivän? Oikeasti kello on jo melkein seitsemän ja olen peräti lakannut kynnet ja puhunut puhelimessa. Muuta en kai ole sitten tehnyt. Mitenkään väheksymättä puhelimessa puhumista ja kynsien lakkaamista, ei niihin kai saa kulumaan koko päivää?


Mutta siis itse asiaan, koska oli minulla kai sitäkin.
Yht'äkkiä hetki sitten minulle tuli mieleen ala-asteella kirjoittamani runo. Tai jos sitä runoksi voi sanoa.
Se kertoo undulaatista.

Undulaatti uimaan,
häntä ihan huimaa,
kun höhenet kastuu
ja mieli virkistyy.

Aika hellyttävää ja noloa.
Olin kirjoittanut tuon sellaiseen kirjoitusvihkoon, johon harjoiteltiin kaunokirjoitusta. Viereen olin piirtänyt keltaisen undulaatin tummilla rajauksilla. Ja tuo kaikki tuli minulle äsken mieleen ihan yllättäen. En usko, että vihko on enää tallessa.

Mutta muisti on tosiaan jännä juttu. Katsoin Yle Teemalta muistista kertovan ohjelman viime viikolla. En muista ohjelman nimeä (kuinka aiheeseen sopivaa), mutta se varmaan löytyy Areenasta. Ei se ohjelma mitenkään erikoinen ollut, vaan juurikin se, että kuinka me muistamme asioita. Jotku ihmiset muistavat parhaiten tunnelmia ja tuoksuja, jotku tarkasti miltä mikin näytti silloin joskus. Minäkin muistan ehkä ennemmin tunnelmia ja värejä kuin yksityiskohtia. Undulaatti-runo on varmaan poikkeus.
Sekin on kiinnostavaa, että millä perusteella me muistamme asioita. Miksi jokin asia painuu mieleen vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi? Tuskin Undulaatti-runo oli elämäni huippuhetkiä tai muutenkaan vavahduttava momentti, mutta muistan sen silti ja sanasta sanaan.

Tähän muistiasiaan pitää kyllä paneutua hiukan enemmän, ihan vain siksi, että se on mielenkiintoista. Ja siksikin, että nykyään olen yhä hajamielisempi. Sille on varmasti jotain tehtävissä. Valokuvat auttaa muistia paljon, siinä on taas yksi hyvä syy alkaa kuvata enemmän (ja ehkä hankkia parempi kamera).


Kuvat poimin weheartit sivuilta. Ihanat sivut. Siellä voi saada kulumaan tunteja. Ja se ehkä osin selittääkin kadonnutta sunnuntaita.

2011/01/14

Erittäin hyvä

ellei täydellinen.
No ehkei ihan täydellinen, mutta aika hyvä silti.


Emmin muffinssit 12 kpl

125 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

1,5 dl maitoa

lisäksi:
100 g tummaa suklaata TAI
1 dl kuivattuja karpaloita ja 50 g kuivattuja aprikooseja

Laita uuni lämpenemään 200c. Laita muffinssivuoan koloihin muffinssipaperit.
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisokerimunavaahtoon. Yritä sekoittaa taikinaa mahdollisimman vähän. Lisää myös maito ja suklaa rouheena TAI kuivatut karpalot ja aprikoosi pilkottuina.
Jaa taikina kahteentoista paperivuokaan ja paista 200c n.20 min.
Anna muffinssien jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.

Kuorrute n. 9-12 muffinssiin

1 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
(100 g tummaa suklaata TAI appelsiinin/sitruunan kuoriraastetta, sitruunamehua, vaniljasokeria tms.)

Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hiukan.
Vaahdota kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon tuorejuusto reilusti vatkaten.
Lisää sitten sulatettu suklaa vatkaten.
Suklaan sijaan voit maustaa kuorrutteen esimerkiksi appelsiinin/sitruunan kuoriraasteella, sitruunan mehulla tai vaniljasokerilla. Levitä kuorrute muffinssien päälle.
Jos pursotat, kuorrute riittää noin 9 muffinssiin. Levittäessä lusikalla noin 12 muffinssiin.
(100 grammaa suklaata on aika paljon tuohon määrään, mutta ah, niin hyvää. Suklaan määrän voi kyllä myös puolittaa.)

Leivoin muffinsseja tuplasatsin, sekä suklaisia että karpalo-aprikoosin makuisia. Hyviä tuli, vaikka itse sanonkin. En ollut ennen tehnyt tuollaista kuorrutetta, mutta taatusti teen uudelleen, koska sekin oli hyvää (tein sekä suklaa että appelsiinin makuista). Näillä herkutellen on hyvä aloittaa viikonloppu.
Makeaa viikonloppua!

2011/01/13

Talvi on täällä, edelleen

Monta talvea meni, että en oikeastaan muuta tehnytkään kuin valitin, että ei tämä etelän talvi ole mitään verrattuna pohjoiseen, kun on vain pimeää, loskaa ja märkää.
Jotain on muuttunut, koska nyt on jo toinen talvi menossa, että lunta vain tulee ja tulee.
 



Mutta hei, en valita, koska minähän rakastan lunta ja talvea. Enkä valita, vaikka Rupsukka (kyllä, se on auton nimi) oli muutamassa päivässä verhoutunut paksuun valkoiseen ja paksun valkoisen alla oli vielä paksu jääkerros. Sitä rapsuttaessa meni jokunen tovi.

Tämä täytyy painaa mieleen ja muistella sitten kesähelteillä kaihoten <3

2011/01/08

Letuiksi meni

Loppiaisen piti olla rento löhöpäivä, jolloin herään aikaisin, teen meille jotain hyvää aamupalalle ja herkutellaan rauhassa.

Heräsin vähän vajaa puolilta päivin hitaasti venytellen ja ihmettelin kuinka myöhä jo on. Asunto oli tyhjä. Miksi minua ei oltu herätetty ja missä Pikkujätkä ja Mies ovat? Katsoin kännykkään ja siellä oli kuusi puhelua Mieheltä ja tekstiviesti. Otin korvatulpat korvista (nukun lähes aina ne korvissa) ja soitin Miehelle. Hän oli lähtenyt puoli yhdeksältä koiran kanssa pihalle ja oli siellä vieläkin. Avaimet olivat unohtuneet kotiin eikä ovipäivystys ollut vastannut enkä minäkään. En ollut herännyt edes ovikelloon, kun hän oli käynyt sitä soittamassa. Hän oli sitten vain odotellut, että minä heräisin.

Että se siitä rennosta löhöpäivästä.

Noh, aamupalaa ei sitten loppiaisena syöty rauhaisissa tunnelmissa enkä edes viitsinyt mitään erikoista laittaakaan. Eilen halusin korvata tuon kolmen ja puolen tunnin koiranpissatuslenkin (vaikka eihän se minun vika edes ollut) ja paistoin amerikkalaisia pannukakkuja.

Amerikkalaiset pannukakut n.23 kpl

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria (voi laittaa myös vähemmän, jos hirvittää)
ripaus suolaa
1 kananmuna
2,5 dl maitoa

lisäksi
- voita paistamiseen
- mustikoita, vadelmia, omenaraastetta, omenaviipaleita tai pähkinärouhetta tms.

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee keskelle kuoppa. Vatkaa muna ja maito sekaisin. Kaada seos kuoppaan vähitellen samalla varovasti sekoittaen lusikalla. Sekoita mahdollisimman vähän. Jos taikina tuntuu hyvin paksulta, lisää maitoa. Tämä taikina on kuitenkin paksumpi kuin tavallinen lettutaikina.

Lämmitä lettupannu ja lisää siihen voinokareita. Kun voi tirisee, lisää pannulle taikinaa noin 1,5 ruokalusikallista jokaiseen koloon. Paista pannukakkuja kunnes pannukakun pintaan alkaa nousta kuplia. (Tässä vaiheessa voit lisätä pannukakun päälle muutaman mustikan, vadelmia, omenaraastetta, omenaviipaleen tai vaikka pähkinärouhetta.)
Käännä sitten pannukakut ja paista vielä noin puoli minuuttia. Nosta pannukakut lautaselle limittäin ja pidä lämpimänä.

Tarjoa pannukakut lämpiminä vaahterasiirapin, omenahillon, vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.
 

Minä lisäsin pannukakkuihin tällä kertaa mustikoita. Paistoin muutaman myös ilman lisukkeita. Taikinaan voi myös lisätä kanelia, joka antaa pannukakuille ihanan säväyksen. Amerikkalaiset taitavat lisätä näihin lähes mitä vain. Miltähän maistuisi suklaapannukakut? :P

2011/01/04

Vuonna 2010

...kuvasin
lumisia puita

paljaita puita

vihreitä puita

ja kukkivia puita.
Ja tajusin, että puut todennäköisesti ovat minulle jonkinlainen pakkomielle.

Vuonna 2010

 ...shoppailin.

...idätin.

...tutustuin ja ihmettelin


kotiseutuni nähtävyyksiä.

Reissasin pohjoiseen

...junassa

ja autossa.

...tapasin ystäviä (ihan liian harvoin)

...ihastelin kauniita maisemia ja

 samalla todistin Pikkujätkän ensimmäistä uintikokemusta.

...söin hyvässä seurassa:
(melkein kokonaan) järjettömän kokoisen pannukakun omenahillolla,

 sushia niin paljon, että ei tee enää mieli ja

epämääräisen näköistä, mutta ah, niin herkullista nepalilaista (vai oliko se pakistanilaista) ruokaa.

...leivoin amerikanpullia, jotka tiputtavat hampaat ja

kesäkakun.

Vuonna 2010 minä myös yritin kuvata
 sinivuokkoja,

 sieniä

ja nenää (?) pikku assarini kanssa.

Vuosi 2010 ei ollut elämäni paras vuosi.
En kutonut kertaakaan (en edes koskenut kangaspuihin), joten se yksinään huonontaa vuotta aika paljon. Mutta ei vuosi 2010 ihan huono ollut.

Vuonna 2010 tein opinnäytetyön, muutin pois Hämeenlinnasta, valmistuin koulusta ja juhlin valmistujaisia.
Lomailin pohjoisessa ja Oulussa.
Kursseilin ja paljon muuta.

Valokuvia on tuosta vuodesta todisteena vieläkin vähemmän kuin vuodesta 2009. Miten siinä niin kävi, minunhan piti kuvata enemmän?

Yksi vuoden parhaista asioista oli kuitenkin tallentunut kameraani jo elokuussa. Asian sisäistämiseen meni muutama kuukausi. Marraskuussa sen tajusin:

Kuvan sanomalla on hyvä aloittaa vuosi 2011.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...