2013/09/19

*

Blogihiljaisuus on johtunut pitkälti siitä, että aikaa ei vain tunnu riittävän kaikkeen. Käsityöt ja leipomiset ovat jääneet todella vähiin eikä juttuaiheita ole ollut.

Ja nyt kun olisi ollut asiaa, tuo minun vanha tietokoneen rakkine sanoi itsensä irti. Eli hiljaisuus jatkunee tällä suunnalla, kunnes kone tokenee/hankin uuden. Tällä puhelimella voin toki pieniä juttuja postailla, jos innostun. :)

Kuva ei liity asiaan mitenkään, mutta koirakuvathan on aina kivoja, eikö vain? Mukavaa syksyä kaikille :)

2013/09/01

Menovinkki

Kiinan Ensimmäinen keisari, Qin Shihuangdi, halusi elää ja hallita ikuisesti. Hänen maanpäällinen hallituskautensa kesti kuitenkin vain 11 vuotta. Sinä aikana hän rakennutti itselleen valtavan maanalaisen hautakompleksin, jota vartioi terrakotta-armeija, jossa on 8000-9000 sotilasta ja hevosta. Armeija löytyi sattumalta vuona 1974.


Tampereen Vapriikissa on meneillään 'Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet' -näyttely 1.12.2013 asti. Näyttely on ainutkertainen tilaisuus nähdä Suomessa Kiinan ensimmäisen keisarin Qin Shi Huangdin hautaa vartioineita terrakottasotilaita ja hevonen. Sotilaiden lisäksi esillä on hautalöytöjä ja keisarien aarteita Qin- ja Han-dynastioiden ajalta.


Näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Minä kävin näyttelyssä heinäkuussa, mutta aikeissa on käydä katsomassa se vielä uudemman kerran. Katsottavaa ja ihmeteltävää oli paljon. On mieletöntä katsoa esineitä, jotka ovat yli 2000 vuotta vanhoja. Minun on lähes mahdoton käsittää esineiden ikää ja niitä taitoja, joita niiden tekemiseen on vaadittu. Näyttely oli elämys. Suosittelen!



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...