2011/04/12

Parhaassa seurassa

Reilu viikko sitten sain ihanan viikonloppuvieraan ja mitäs me sitten heti tehtiin kuin mentiin ulos syömään. Marusekiin tottakai. Ja hyvää oli.


Perinteisen sushin lisäksi tilasimme Modernit sushit -listalta nigireitä, joissa oli kevyesti grillattua lohta inkiväärimajoneesilla. Ei siis mitenkään erityisen erikoista, mutta erilaista kuitenkin ja ihanan raikasta, suosittelen.


Oltiin niin nälkäisiä ruokailijoita, että muistettiin ottaa tämä yläpuolella oleva valokuva vasta, kun yli puolet ruoista oli jo kadonnut. Tämä sama toistui koko viikonlopun, koska tämä sushikuva on ainoa kuva, joka ruoista otettiin, vaikka kävimme ulkona syömässä useamman kerran.


Ulkona syömisen lisäksi viikonloppuna yritettiin shoppailla ja shoppailu yrityksen lomassa tietysti kahviteltiin. Pistäydyttiin sunnuntaina Tuomiokirkonkadun Vohvelikahvilassa, jossa emme kumpikaan olleet ennen käyneet. Kahvila on kaunis, mutta vohveleihin me petyttiin. Minun mielestä vohveli saisi olla hiukan rapsakkaa reunoista, mutta nämä meidän saamat vohvelit olivat lötköjä ja aika mauttomia. Harmi. Kahvila kuitenkin on tosi viihtyisä ja kahvi todella hyvää. Piti kysymäni käytetty kahvilaatu, mutta unohdin. Saattoihan se olla jotain peruslaatuakin, koska parhaassa seurassa kaikki hyvä maistuu aina vielä vähän paremmalle, eikö vain?

5 kommenttia:

Ellu kirjoitti...

Oi oi oi! Tuo kahvi oli kyllä NIIN hyvää! Ja seurakin oli kyllä mitä parhainta <3

anni kirjoitti...

Sushi, miten sitä kaipaankaan! Oon löytänyt myös inkiväärin nyt ihan tosissani. Usein huomaan syöväni sitä muutaman suoraan purkista :D Nuita kehumiasi rullia kokeilen varmana kun ens kerran Marusekiin pääsen.

Anna Vee kirjoitti...

EHDOTTOMASTI pitää vohvelien olla reunasta rapsakoita. :) Sushia en muuten ole koskaan maistanut, täälläpäin kun ei aasialaisia ravintoloita juuri ole. Naapurikaupungista löytyy kiinalainen, ja siellä kyllä söisin mieluusti useinkin. Ei vaan tahdo viitsiä kymmeniä kilometrejä huristella hyvänkään ruuan vuoksi...

Tuo teidän kaksivuotias on kyllä ihan ylisöpö!

Anna kirjoitti...

Parhaat vohvelit Tampereella saa Laukontorin torikahvila Kahvelista, ehdottomasti! Eikä Mokkamestareiden kahvissakaan ole valittamista siellä. Eikä hinnoissa.

Kesä tulee ja torielämä, ja se on hyvä se!

Suosittelen :)

emmi kirjoitti...

Ellu, niinpä! :)

anni, milloin mennään sushille?

Ansku, jos vain tänne päin koskaan tulet, niin ilmoittele. mie vien sinut heti kokeilemaan sushia :)

Anna, kiitos vinkistä! täytyykin käydä kokeilemassa Kahvelia. Mokkamestarit onkin minulle entuudestaan tuttu ja nam hyvää! mihin muuten Mokkamestarit katosivat Koskarin vierestä?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...