2013/02/05

kasvispiirakka 4



Tässäpä kaikkien aikojen suosikkini kasvispiirakoista. En ollut uskoa, että tätä ei täällä blogissa vielä ollut. Tämä on sellainen piirakka, jota tulee tehtyä aika usein ja luulen, että lähes kaikki, jotka ovat luonani kyläilleet, ovat tätä saaneet maistaa. Olen myös kiikuttanut tätä mukanani nyyttikesteihin ja illanistujaisiin.  Ekan kerran tälläinen piirakka tuli vastaan joskus vuosia vuosia sitten, kun siskoni tarjoili sitä kummipoikani juhlissa, ohje oli jostain lehdestä ja pakko se oli kopsata ylös minunkin. Nyt viikonloppuna tarjoilin tätä kahdelle yökyläilijälle ja kyllä tämä heillekkin upposi oikein hyvin.


Piirakassa yhdistyvät erilaiset maut. Ehkä ei ihan ensimmäisenä tule mieleen yhdistää kesäkurpitsaa, päärynää, tomaattia ja fetajuustoa, mutta kyllä, ne toimivat yhdessä. Suolaista ja makeaa, namnam. Pohjakin tässä piirakassa on hiukan erilainen kuin mitä vastaan on tullut: peruna- ja kaurahiutaleita, mausteita, perunajauhoja ja rasvaa. Helppoa, maistuvaa ja kivan erilaista.


Fetapäärynäpiirakka

Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
1 dl perunahiutaleita
1/2 dl perunajauhoja
1 tl oreganoa
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
100g pehmeää voita
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:
250g kirsikkatomaatteja
1 pieni (n.200g) kesäkurpitsaa
1 tlk (410/230g) päärynöitä mehussa
3 munaa
2 dl kevytkermaa
1/2 tl mustapippuria rouheena
1/4 tl suolaa
1/2 dl tuoretta oreganoa TAI 2 tl kuivattua oreganoa
200g fetajuustoa

- Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
- Painele taikina vuoan (halk.n. 24cm) pohjalle ja reunoilla ja nosta jääkaappiin n.30min vetäytymään.
- Laita uuni lämpenemään 200c.
- Esipaista piirakkapohjaa 200c  10min.
- Pilko täytteen ainekset.
- Sekoita munat, kerma, suola ja pippuri.
- Levitä pilkotut täytteet piirakkapohjan päälle, samoin tuore/kuivattu oregano ja munakermaseos.
- Paista piirakkaa 200c n.30 minuuttia.
- Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Piirakka maistuu hyvälle myös kylmänä.



4 kommenttia:

TYLLi kirjoitti...

Ja hyvää oli!

emmi kirjoitti...

Jes hyvä!

Ellu kirjoitti...

Tää on niiiiiiiiiiiin namia :P Pittäis pitkästä aikaa tehhä ja naatiskella :)

Pomsikas kirjoitti...

jumankekka että oli hyvää! lämpimänä ihan pehmeää ja kylmänä suolaisempaa. yllättävä tuo päärynä, mutta kyllä vaan toimii.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...