Ennen joulua mukaani tarttui kirjastosta kuitenkin jotain ihan muuta.
Haudankaivajan tytär -kirjan on kirjoittanut Joyce Carol Oates. Kirja kertoo saksalaisen haudankaivajan tyttären tarinan Amerikassa.
Voiko kirja oikeasti ahdistaa noin paljon!? Lähes alkusivuilta lähtien kirja ahdisti, mutta sitä oli pakko lukea. Koko ajan pelotti, mitä kamalaa kohta taas tapahtuu, vaikka ei välttämättä koskaan tapahtunutkaan.
Rankkaa luettavaa, mutta en voinut lopettaa kesken. Joka ilta mennessäni nukkumaan, otin kirjan esille ja jatkoin siitä mihin olin jäänyt. Tänä aamuna, kun heräsin, luin viimeiset sivut, joita en ollut millään jaksanut illalla lukea. Nyt se on luettu, kaikki 678 sivua, ja mitä siitä jäi?
Olisin halunnut lukea tarinaa vielä eteenpäin, vielä vähän. Se koukutti minut kaikella ahdistavuudellaan.
Onkohan muut lukijat kokeneet kirjan samoin.
Kirjan takakannessa lukee: "Rakastat tätä tarinaa niin kauan kuin elät." Ehkä se on totta, kummallinen kirja.
Jäin ainakin ihmettelemään.
Täältä löytyy hesarin arvostelu kyseisestä kirjasta.
2 kommenttia:
Siis oliko se pelottava, vai millä tavalla ahdistava? Ei kuulosta kovin kevyeltä. Jos kevyestä muuten tykkää, niin voin suositella ainakin Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa, joka on osittain kevyt, osittain scifi ja lopulta aika itkettävä. Mutta ihana.
joo, tuo ei todellakaan ollut kevyt. kevyt on mulle sellaista sujuvaa lukemista, sellaista, josta nauttii, mutta saa olla jännääkin. aiheella ei ole niin väliä.
mutta siis tämä. ei ollut kevyt. eikä se ollut pelottavakaan tai välillä. siinä oli koko ajan sellainen uhka, uhka jostain pahasta. että kuitenkin kaikki menee pieleen, vaikka sitten ei välttämättä just silloin menneet. päähenkilö oli kokenut kovia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, niin se vaikutti hänen käyttäytymiseen paljon ja samalla lukukokemukseen.
Lähetä kommentti