2009/10/25

Lomalta


Loman viimeinen päivä ja sen mukaiset fiilikset.
Yöjuna kuljetti meidät kotiin. Kelloja siirrettiin yöllä ja se piristää hieman. Päivään tuli tunti lisää, siltä ainakin tuntuu.
Loma meni ihan liian nopeaa niin kuin yleensä. Tässä joitain kuvia matkamme varrelta.



Kuukkeleita terassilla aamupalalla.



Ulkoilua koirien kanssa.






Metsätie johdatti Olosjärven rannalle.






Automatka Pallastunturille. Sumu peitti kauniit maisemat.



Suunnitelmissani oli kokkailla lomalla ja tehtiinkin pizzaa ja makaronimössöä uunissa. Mutta paljon kehuttu ravintola Kammari vei mennessään ja käytiinkin siellä syömässä muutaman kerran. Kammari sijaitsee Olostunturin kupeessa.



Ruoka oli todella hyvää ja annokset suuria kuten kuvasta näkyy. Kuvassa Lohileipä.



Parasta lomassa oli seura, lumi ja vain oleminen (leffoja katsottiin ja mässyä kului). Koirat tulivat mahtavasti juttuun, parissa kuukaudessa tuo pienempi kaveri oli kasvanut sen verran, että isommalla kaverilla ei koko aikaa mennyt siihen hermo. Leikkivät keskenään kuin parhaat kaverukset. En malta odottaa, kun he tapaavat taas.
Blogin kirjoittaja ei ole unohtanut lupaustaan hankkia isommalle kaverille samanlaisen purulelun kuin pienemmällä. Se oli sellaista rakkautta ensi silmäyksellä, mitä harvoin näkee.


3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kyllä Lappi ikävä vain kasvaa, kun sinun hienoja kuvia katsoo. Ihanaa, että koissut tulee jo toimeen keskenään.
voi, Kammari ruoat, ihan tulee vesi kielelle, taidanpa kokeilla seuraavalla kerralla tuon lohileivän, näytti niin hyvältä.
Tsemppiä taas arkisee aherrukseen, toivottavasti Lapin lataamat akut kestävät pitkään.

emmi kirjoitti...

Akut kyllä latautuivat ja niillä taas jaksaa jonkin matkaa. Arkeen paluu on vain niin tylsä juttu, mutta kaipa siihenkin taas tottuu.
Tuo Kammari oli kyllä tosi hyvä paikka, harvassa tuollaiset. Sinne on kyllä pakko päästä uudestaan. Jos T huolii mut vielä möksälle, niin sitten ei muuta ruokaa tehdäkkään kuin käydään Kammarissa ;)
Milloin sie Hanna suunnistat Lappiin, jouluna edes?

Pomsikas kirjoitti...

Ai Olosjärvikö se on? :o noloa, mää en tienny. Hetki kesti tunnistaa se rantatiekin. On se rankkaa tämä arkeen paluu kun pääkin menee ihan sekaisin...

Mutta ihana loma oli, kiitos vaan seurasta :)
ens kerralla taas Kammariin!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...