2010/04/04

Kasvispiirakka 3


Pinaatin himolle ei näy loppua ja siksi olikin luonnollista, että leipomani kasvispiirakka sisälsi jälleen tätä kyseistä herkkua.
Tämä piirakka on todella helppo tehdä. Idea tähän tuli Kotivinkissä olleesta piirakasta ja olemassa olevasta pinaatin himosta. Alkuperäistä ohjetta olen muokannut ja oikonut.
Ja maistuvaa tuli.

Pinaatti-fetajuustopiirakka

500 g voi- tai lehtitaikinaa
300 g pakastepinaattia
1 dl siemeniä esim. pinjansiemeniä tai siemensekoitusta
1 sipuli
1 rkl sitruunamehua
vajaa 1 tl rouhittua mustapippuria
200 g fetajuustoa
oliiviöljyä
kananmunaa voiteluun
seesaminsiemeniä piirakan päälle

- Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata myös pinaatti ja valuta se hyvin. Painele pinaatista liika neste pois esim. lävikössä.

- Paahda pinjansiemenet kuivalla ja kuumalla pannulla muutama minuutti. Varo, etteivät ne pala.

- Laita uuni lämpenemään 225 c.

- Sekoita kulhossa silputtu sipuli, valutettu pinaatti, sitruunamehu, mustapippuri ja pinjansiemenet.

- Voitele irtopohjavuoka. Kauli taikina ohueksi. Leikkaa taikinasta reilusti vuokaa suurempi ympyrä ja aseta se vuokaan. Venytä taikina vuoan reunojen yli.

- Laita puolet pinaattiseoksesta vuokaan ja murusta puolet fetajuustosta päälle. Lisää loppu pinaattiseos ja fetajuusto. Pirskottele täytteiden päälle oliiviöljyä.

- Leikkaa taikinasta pohjan kokoinen levy kanneksi ja tiivistä saumat hyvin. Jos taikinaa jää yli, tee siitä piirakan reunoille nauha tai kanteen koristeita.

- Voitele piirakka kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Pistele vielä kanteen haarulla reikiä.

Paista n. 25 min 225 c.

Anna piirakan vetäytyä ja tarjoa haaleana.

8 kommenttia:

Anna Vee kirjoitti...

Olen käynyt herkuttelemassa näillä piirakkaohjeillasi täällä useampaan otteeseen. Itse harvemmin teen suolaisia piiraita, saati kasvisversioita, mutta nämä näyttävät niin hyvältä! Pakko varmaan kokeilla!

Mukavaa pääsiäisviikonlopun jatkoa! :)

emmi kirjoitti...

minusta tuntuu, etten muuta teekkään kuin näitä kasvispiirakoita. ne taitaa olla mun juttu :)

ihanaa, että näyttävät hyvälle. voin taata, että myös maistuvat, ainakin tällaiselle (lähes täysin) kasvissyöjälle.

Hyvää pääsiäistä! :)

Pomsikas kirjoitti...

Voitaikinaa nam nam! Tätäpä voisi kokeilla. Onko parempaa lämpimänä vai jäähtyneenä?

emmi kirjoitti...

mikrotettuna seuraavana päivänä oli parasta :P

Hanna kirjoitti...

Näyttää kyllä hyvältä. Katselin itsekin piirakan ohjetta kotivinkissä, mutta en jotenkin ole innostunut tuosta voitaikinasta. Jotenkin tulee vain joulutortut mieleen... ehkä en vain ole saanut maistaa kunnollista voitaikinapiirakkaa. Tuota täyteideaa taidan kuitenkin kokeilla.

emmi kirjoitti...

mun sisko on leiponut tämän tapaista piirakkaa perus piirakkapohjaohjeella. suht samat täytteet ja päälle muna-kermeviili/kermaseos. ja nam, maistuu!

Hanna kirjoitti...

Nyt on pinaattipiirakoita leivottu oikein urakalla :) Kaupassa oli tuoreet pinaatit niin isossa pakkauksessa, mutta halusin kokeilla tuoretta, niin nyt olen jo kaksi eri piirakkaa tehnyt. en vain jotenkin saa pinaatin makua kovinkaan hyvin esille, vika pinaatissa vai minussa????
No näitä piirakkakokeiluja voi jatkaa, lopetin nimittääin töissä ruokailut ja se tarkoittaa sitä, että joka päivä pitää olla omat eväät mukana ja piirakat on helppo kuljettaa, että laita Emmi vaan niitä ohjeita vaikka koko blogi täyteen ;)

emmi kirjoitti...

joo mieki oon huomannu, että jotku nuista tuorepinaateista ei maistu juuri millekkään, outoo. :/ mutta joku italialainen, jota myydään meidän kaupassa on maistuvaa. silti se ei maistu samalle kuin pakastepinaatti.
eli kesää odotellessa, silloin saadaan kotimaista tuoretta pinaattia :P

teitkö kaksi samanlaista piirakkaa vai millaisia?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...