2010/12/15

Paluu arkeen

Loman jälkeen arkeen palautuminen on takunnut. Kolme päivää olen jo yrittänyt, mutta vieläkään ei ole oikein onnistunut. Ja toisaalta, mitäpä sitä vielä arkeen palamaankaan, kun ensi viikolla on jo joulu. :)

Eilen arkeen palaamista hidasti auton tyhjentynyt akku (sekin vielä) ja päivän aikataulut meni uusiksi. Akun tyhjentymisessä oli kuitenkin se hyvä puoli, että sain vihdoin joulukortit tehtyä loppuun. Johan niitä väsäsin yhteensä lähes kuukauden.



Olen ennen ostanut kortit valmiina miettien jokaiselle saajalle omanlaisensa, mutta tänä vuonna innostuin askartelemaan. Piirtämään en kuitenkaan uskaltautunut vaan lähinnä leikkaamaan, liimaamaan ja leimaamaan.

Askartelukaupat olivat muuttuneet sitten viime käynnin, siitä päätellen voisin ehkä hiukan useammin askarrella. Mitä kaikkea niissä nykyään onkaan: aivan mielettömiä tarvikkeita ja juttuja. Mielikuvitus on vain rajana näissäkin asioissa.

Minuun ei kuitenkaan tainnut purra sen kummempi askartelukärpänen, mutta ehkä jatkossakin teen joulukortit itse.

6 kommenttia:

Pomsikas kirjoitti...

No jopas on askarreltu! :D Mun korttien askarteluinto on tainnut muuttaa sinne etelään, täällä sitä nimittäin ei ole näkynyt... ;)Vaikka kyllähän sitä aika vähälläkin saa näyttävää aikaan. Nykyään on niin ihania erilaisia papereita, tuossakin tuo kultakuvioinen aivan ihana :)

E. kirjoitti...

ihania kortteja! ja kaikki ihanan erilaisia, loistavaa :P

Anna Vee kirjoitti...

Todella kauniita kortteja olet tehnyt! Minäkin eilen kävin askartelukaupassa (siinä perinteisessä T:llä alkavassa) ja täytyy sanoa, että pää siellä menee pyörälle. Lähdin etsimään tiettyä asiaa, jota en uskonut voivan tuosta vaan löytyä mistään. Mutta siellä oli! Ja paljon muutakin!

(En uskalla moisissa liikkeissä vierailla kuin 5 kertaa vuodessa - tulisi liian kalliiksi...) :)

Ellu kirjoitti...

Oih! Ihania! Nyt vain sitten jännityksellä odotellaan, mikä noista kaunokaisista putoaa meidän luukusta :)

emmi kirjoitti...

Kiitos!
mies tosiaan tuumas, että eihän nuo näytä ees joulukorteilta, mutta mun mielestä näyttää ihan tarpeeksi :)

Pomsikas: tosiaan noita papereita on myynnissä aivan mielettömän ihania! ostin sellaisen paketin, jossa oli montakymmentä erilaista jouluista ja vähemmän jouluista, eikä ollu ees kamalan hintainen.

E: joo halusin tehdä jokaisesta erilaisen. :)

Ansku: se T:llä alkava on nykyisin melkein kuin sisustustarvikekauppa. jos sieltä ei jotain löydä, niin sitä ei tarvita :D
itse kävin S:llä alkavassa, en sinooperissa vaan siinä toisessa :) ja se oli kuin taivas, täynnä kaikkea ihanaa.

Hanne-elina: hihii, ehkä jo tällä viikolla postitonttu toimittaa kortit perille ;)

Anni kirjoitti...

Yksi nuista on jo täällä meidän jääkaapin ovessa :) Ite oon aikasempina vuosina ollut enemmän innoissani antamisesta, mutta kyllä nyt on vaan niin hyvä mieli kun on saanut jotain itselle vartavasten tehtyä.
HYVÄÄ JOULUA!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...