2013/04/11

lintuja ja paperinukkeja

Vaikka en enää Tampereella asukkaan, tulee siellä silti käytyä jopa useamman kerran viikossa. Eilenkin suuntasin Tampereelle, mutta tällä kertaa hiukan tavanomaisista arkikuvioista poiketen Vapriikkiin. Harmittavasti Muumio-näyttely oli loppunut jo maaliskuun lopulla, mutta olihan siellä muutakin nähtävää. Esimerkiksi vielä muutaman päivän (14.4. asti) esillä on näyttely Lennossa - Linnut Vapriikissa. Näyttely on kuvaus linnun historiasta niin kulttuurissa kuin biologiassakin. Minua kiinnostivat eniten tekstiilit ja lintuihin liittyvät myytit ja uskomukset.

Alla olevassa kuvassa on kuvattu käspaikan reunakoristeessa yksi venäläisten tunnetuimmista myyttihahmoista. Sirinin lintu on olento, jolla on kauniin naisen pää, mutta linnun vartalo. Sirinin lintu pohjautuu kreikkalaisiin seireenimytologioihin. Ja kuten seireeninlaulun, uskottiin Sirinin laulun olevan vaarallista kuolevaisille. Tämä käspaikan kirjottu reunakoriste on 1900-alkupuolelta Venäjältä.


Näytillä oli myös lisää erilaisin lintukuvioin koristeltuja käspaikkoja. Aika mielettömiä taidonnäytteitä ja ah, niin kauniita!


Tämän vitriinin äärellä ihastelin kauniita sulkaviuhkoja, kunnes tajusin, että tuo oikean puolimmainen viuhka on koristeltu täytetyillä kolibreilla. Huh.



Lintujen pällistelyn jälkeen ihasteltiin paperinukkeja. 9.2.2014 asti näytteillä on Tähtiä ja tyttösiä - muodikkaat ja leikilliset paperinuket. Näistä tulee nostalginen olo!



Kehystetyt paperinuket-idea menee kyllä korvan taakse muistiin. Oispa ihanaa laittaa seinälle joku kaunis kollaasi vanhoista paperinukeista!



Tämäkin oli hauska idea: magneettiset "paperinuket"! Voikohan tuollaisia nukkeja ostaa jostain, tietääkö kukaan?


Lintujen ja paperinukkejen lisäksi Vapriikissa ei tällä hetkellä ole muita vaihtuvia näyttelyitä. Mutta katseltavaa silti riittää, koska pysyviä näyttelyitä ovat mm. Luonnontieteellinen museo, Tampere 1918, Tuhannen kengän tarina ja Innovaatiot.

Tuo luonnontieteellinen osio oli mielenkiintoinen! Itse en oikein täytetyistä eläimistä välitä noin niinku missään yhteydessä, mutta eläinten luurangot ovatkin toinen asia, ne kiinnostavat kovasti ja niitä siellä olikin ihmeteltävänä, joskin täytettyjen eläinten ohella.

Tuhannen kengän tarina - näyttely oli pienoinen pettymys. Tuo näyttelyhän on ollut esillä jo vuosia, joten jotenkin kaipaisin sinne hiukan päivitystä. Siis nykyajan kenkiä enemmän. Olihan siellä esillä muutamia tämän päivän hittejä, mutta onhan niitä muitakin olemassa kuin esim. Minna Parikka, eikö? Ja kai pysyvää näyttelyä saa kuitenkin päivittää joskus?



Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...