2013/04/06

lomilla lomps

Pääsiäislomilta on jo kotiuduttu ja arkeenkin yritetty palata. Onneksi viikonloppu tuli tällä viikolla nopeammin kuin yleensä, tai siltä se ainakin tuntui, joten arkeen palaaminen ei ollut niin vaikeaa ;) 

Palaan lomille kuitenkin vielä näiden kuvien kera.


Lankalauantaina suunnattiin Savukoskelle Kuivalihamarkkinoille. Minä en ollut siellä ennen käynyt, mutta vanhemmilleni nuo markkinat ovat muodostuneet jo pikku perinteeksi. Markkinoilla oli myynnissä kuivalihan lisäksi muita pororuokia ja porotuotteita sekä mm. erilaisia leipomuksia ja käsitöitä. Minun mukaan lähti kuivalihaa tuliaisiksi. Paikan päällä nautittiin nokipannukahvit ja loimulohta, ai että kun oli hyvvää.



Markkinat olivat Savukosken matkailuneuvonnan, Opastuskeskus Korvatunturin vieressä, joten kävimme samalla tutustumassa keskuksen näyttelyyn. Esillä oli Lapin luontoa ja eläimiä sekä käsitöitä. Oven suussa oli myös kolme veikeän näköistä rahia. Tuollaisen ötökän minäkin voisin huolia kotiini :D 



Sunnuntaina suuntasimme mökkimaisemiin pilkille. Enpä muistakkaan, että koska viimeksi oisin pilkillä käynyt. Saalista ei tullut, mutta ehkä se ei ollutkaan se pääasia vaan tunnelma, eväät ja nuotio :) 




Pienempi musta oli mukana mökkeilemässä ja sai juosta ja touhuta sydämensä kyllyydestä. Ja sitä myös teki. Illalla pikkarainen oli aika väsynyt :)


Poikkesimme samalla pilkkireissulla myös Potkuriparkissa, jossa asustaa maailman suurin Martta. Martan lisäksi Potkuriparkissa on ihana henkilökunta ja makoisat eväät. Kannattaa poiketa vaikka kaffella.


Loppuloma otettiinkin sitten ihan löllörennosti ja oltiin vain. Kävelyllä toki käytiin ja maanantaina meidän perinteisellä jääreitillä oli porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Kuvassa Pikkujätkä taitaakin ihmetellä, että tuolla meidän joella on muitakin, kuinka ne kehtaa! Mutta kaikesta tuohtumisesta huolimatta pojat käyttäytyi pääsääntöisesti hyvin, pikkasen ehkä haukuttiin muille karvakamuille. :)


Siinäpä se loma meni ja nyt takaisin arjen juttuihin. Onneksi päivät tuntuu pidemmiltä mitä lähemmäs kesää mennään ja minäkin olen saanut takaisin osan aamuvirkkuudestani. Katotaan, että onko kuinka kestävää :)


4 kommenttia:

Pomsikas kirjoitti...

Aikasten vekkulit nuo ötökkärahit! Olikos markkinoilla poronsarvinappeja myynnissä? Olen tehnyt hintavertailuja, ovat aika arvokkaita varsinkin Lapin lääniä etelämpänä.

emmi kirjoitti...

Hmmm nappeja en huomannut, mutta oli siellä kyllä koruja tehty luusta ja saattoi olla niitä nappejakin, mutta mun silmiin eivät tarttuneet.tuollakin oli hinnat aikasta kohdillaan, kun oli tuollainen tapahtuma, johon tullaan kauempaakin, muuten saattas olla edullisempaa.

TYLLi kirjoitti...

ihanat nuo ötökät! :D kelpais!

emmi kirjoitti...

No niinpä! Ois pitäny vain ostaa ne mukaan :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...